Zirkonium on kemiallisesti erittäin aktiivinen alkuaine. Se reagoi helposti erilaisten ilmakehän kaasujen kanssa korkeissa lämpötiloissa ja on korroosionkestävä. Sitä käytetään öljy-, kemian-, atomienergia- ja muilla teollisuudenaloilla. Kun zirkoniumia hitsataan, ilma vaikuttaa helposti hitsaus- ja lämpövaikutusalueisiin. Happi, vetytyppi ja muut alkuaineet saastuvat muodostaen kovia ja hauraita yhdisteitä, jolloin muodostuu hauras neulamainen rakenne, hitsausliitosten kovuus ja lujuus lisääntyvät ja plastisuus heikkenee.
Siksi zirkoniumia hitsattaessa on välttämätöntä suojata sulaa allasta, hitsausta ja lämpövaikutteista vyöhykettä täysin ja eristää ilma kokonaan. Zirkoniumlevyjen hitsauksessa käytetään yleensä volframi-inertillä kaasulla suojattua hitsausta. Zirkoniumlevyn muita hitsausmenetelmiä ovat elektronisuihkuhitsaus, plasmakaarihitsaus ja vastushitsaus. Zirkoniumin lämpölaajenemiskerroin ja kimmokerroin ovat pieniä, joten hitsauksen muodonmuutos ja hitsauksen jäännösjännitys ovat pieniä. Jos se ei ole saastunut, hitsi ei ole altis kiteytyshalkeamille ja kylmähalkeamille. Se on helppo reagoida ilmakehään korkeissa lämpötiloissa. Se alkaa absorboida happea lämpötilassa 200, vetyä lämpötilassa 300 ja typpeä lämpötilassa 400.
Toinen suuri ongelma zirkoniumhitsauksessa on se, että hitsaus on liian pehmentynyt, hitsauskohde on helppo paikaltaan siirtyä ja hitsi juuressa on helppo palaa. Siksi zirkoniumia hitsattaessa on tarpeen kiinnittää hitsauskappale kunnolla ja yrittää käyttää kaksipuolista hitsausta titaania, niobia ja hopeaa lukuun ottamatta. , vanadiinia ja zirkoniumia ei voida suoraan hitsata muiden metallien kanssa.